Teuvo Peltoniemi

Tietokirjailija, tiedetoimittaja, tutkija, valt. lis. Teuvo Peltoniemi on mediatoimisto Sosiomedian oy:n päätoimittaja. Hän asuu Helsingissä ja Fuengirolassa Espanjassa.

Teuvo Peltoniemen nykyisinä journalistisina teemoina ovat varsinkin energia- ja ympäristökysymykset, siirtolaisuus ja uusi teknologia.

Aikaisemmin hän toimi parikymmentä vuotta A-klinikkasäätiössä mm. viestintäjohtajana, sekä Tiimi-lehden ja Päihdelinkin päätoimittajana ja median paljon käyttämänä asiantuntijana. Sitä ennen hän työskenteli journalistina radiossa ja televisiossa sekä tutkijana mm. Tampereen yliopistossa, Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa ja Alkoholitutkimussäätiössä.

Peltoniemen tärkeimmät teemat tutkijana ovat päihteet, siirtolaisuus, perheväkivalta, lastensuojelu, ympäristö ja liikenne. “Kohti parempaa maailmaa” on suomalaisen utopiasiirtolaisuuden perusteos. Hän on myötävaikuttanut mm. lasten ruumiillisen kurituksen, pahoinpitelyn ja seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisyyn samoin kuin päihdehuollon, turvakotien, poliisin ja sosiaalityön perheväkivallan hoitoon. Viestinnässä hän on kehittänyt päihdevalistusta, päihdetyön mobiili- ja verkkopalveluita sekä päihdeperheiden lasten ongelmien ennaltaehkäisyä. Hänen perustamiaan ja edelleen jatkuvia palveluita ovat mm. Päihdelinkki, apua.info ja Lasinen lapsuus.

Teuvo Peltoniemi on kirjoittanut, toimittanut tai kääntänyt 18 kirjaa, jotka käsittelevät alkoholia, huumeita, perheväkivaltaa, liikennettä, siirtolaisuutta ja tietoyhteiskuntaa. Hän on julkaissut noin 20 laajaa tutkimusraporttia ja opetusmonistetta, sekä tuottanut lähes 500 yleisluonteista ja tieteellistä artikkelia tai esitelmää kotimaisiin ja kansainvälisiin julkaisuihin ja konferensseihin. Helsingin Tietovideon kautta hän on toimittanut suomeksi noin 150 sosiaali- ja terveysalan valistus- ja koulutusvideoa. Hän on järjestänyt noin 40 eurooppalaista yhteisseminaaria toimittajille, tutkijoille, virkamiehille ja asiantuntijoille.

Teuvo Peltoniemi on EU:n päihdetelematia-aiheisen Prevnet Networkin perustaja ja kunniapuheenjohtaja sekä Lapsi alkoholiperheessä -aiheisen Encare Networkin perustajajäsen ja ex-presidentti. Kotimaassa ja Espanjassa hän on ollut hallituksen jäsen useissa alansa toimittaja- ja teemajärjestöissä.

Teuvo Peltoniemi ja hänen ideoimansa ja johtamansa hankkeet ovat saaneet useita kansallisia ja kansainvälisiä tunnustuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 2011 Teuvo Peltoniemelle Tiedonjulkistamisen elämäntyövaltionpalkinnon “esimerkillisestä ja ennakkoluulottomasta tiedonjulkistamistyöstä”. Vuonna 2006 hän sai Pääministerin parhaat tietoyhteiskuntakäytännöt erikoispalkinnon Päihdelinkistä. Hän on ollut 2006 Vuoden tiedottaja, ja 2007 Vuoden tiedetoimittaja. 2009 hän oli yksi loppukilpailuun päässeistä “Vuoden pääkirjoituksen tekijä”; -sarjassa. Vuonna hän sai 2010 Päihdetiedotuksen elämäntyöpalkinnon.

Linkkejä: Teuvo Peltoniemi WIKIPEDIA Suomi Tarkemmat CV-tiedot